tiistai 20. joulukuuta 2016

Koiran tuonti Uuteen-Seelantiin


Nyt kun Nöpö on onnellisesti saatu uuden kotimaan kamaralle ja se kuuluisa rasti seinään, on aika vetää yhteen tämäkin projekti. Heti alkuun todettakoon, että koiran tuonti ulkomailta Uuteen-Seelantiin ei ole harjoitus kevyimmästä päästä. Maa on Australian ohella yksi maailman tiukimmista kun puhutaan eläinten tuonnista maahan. Monet Euroopassa ja muualla maailmassa tavatut loiset ja eläintaudit eivät ole tänne rantautuneet, eikä niitä haluta täkäläiseen ekosysteemiin jatkossakaan. Se sanelee tiukat terveysehdot tuotaville lemmikeille.

Kun aikanaan teimme pohdimme tänne muuttamista, tuntui luontevalta että Nöpö-koira lähtee tietenkin perheen mukana. Nyt kun katselen häntä täällä rannalla kirmaamassa lasten kanssa, tiedän että päätös oli oikea ja koko rutistus vaivan arvoinen. Mutta rehellisesti täytyy todeta, että viimeisen 6 kk aikana on ollut hetkiä, jolloin on tullut mietittyä koko homman mielekkyyttä.

Kaikki alkaa vesikauhurokotteesta. Eli käytännössä rabies-rokote sanelee aikataulun koiran (tai kissan) maahantuonnille. Eikä kannata tuudittautua siihen, että Suomessa (ja about  kaikkialla muualla maailmassa) voimassa oleva rokote olisi voimassa täällä. Rokote ei saa nimittäin olla vuotta vanhempi. Eli Nöpölle oli otettava uusi robiesrokotus, vaikka 3 vuoden rokote muuten olisi ollut vielä lähes vuoden voimassa. Tästä rokotuksessta täytyi sitten odottaa vähintään kuukausi, ennenkuin koirasta voitiin otta verikoe, jolla todettiinn rabies-vasta-aineet veressä. Ja niiden tulee luonnollisesti olla tiettyjen rajojen sisällä. Kun verikoe oli läpäisty, laskettiin tästä vähintään 3 kuukauden varoaika, että rokotus varmasti vaikuttaa. Tätä ennen koiraa ei saa tuoda Uuteen-Seelantiin. Eli Nöpönkin matkasuunnitelmiin tuli heti alkuunsa reilun 4 kk aikalisä. Tuona 4 kuukauden aikana tosin me ihmiset jo olimme siirtymässä maahan, joten koiralle oli etsittävä hoitopaikka. Onneksi ympärillä oli ihania ja auttavaisia ihmisiä, joten Nöpölle olisi järjestynyt useampikin väliaikainen koti. Loppujen lopuksi Nöpö vietti kesän kasvattajansa ja tämän tyttären hoidossa ja siirtyi syksyllä vanhemmilleni. Valtava kiitos teille Päivi, Katri, Raija ja Jussi!

Rabiesvasta-ainetestin jälkeen Nöpö ja hoitajansa Suomessa saivat vetää hiukan henkeä terveystarkastusten kanssa. Homma pyörähti isosti käyntiin kun lähtöpäivään on tasan 30 vuorokautta. Siitä alkoi eläinlääkärirumba, jollaista aika harva tavallisen mustin tai mirrin omistaja pääsee kokemaan. Päivän tarkkuudella oli hoidettava rokotukset, verikokeet sekä ulko- ja sisäloishäädöt 30, 16, 4, 2 vrk ennen lähtöä ja vielä viimeinen tarkastus rajaeläinlääkärin toimesta kentällä juuri ennen lentoa. Monet taudit ovat sellaisia, joita Suomessa ei ole esiintynyt vuosikausiin, mutta näihinkin on varauduttava. Yksi sellainen on esimerkiksi Leptospirosis, jonka rokote piti tilata erikseen rokotevalmistajan tukusta, koska sitä ei normisti eläinlääkärin hyllystä edes löydy. Tietenkin nämä myytiin kätevästi 10 rokotteen tukkueränä, joista tarvitsimme itse vain 2. Muita rokotuksia tuli vielä 6; kennelyskä, parvovirus, maksatulehdus, penikkatauti, parainfluenssa ja adenovirus. Lisäksi koira vielä testattiin ja/tai hoidettiin näiden varalta: leptospirosis, sydänmato, babesia gibsoni, brucella canis, sekä ulko- ja sisäloiset.

Haastavuutta hommaan toi se, että jos itse olimme jo maasta pois, homma piti ulkoistaa muille ja aikataulu oli monessa kohdin erittäin tiukka. Lisäksi käynnissä oli tavallaan useampi rinnakkainen alaprosessi, jotka vaikuttivat keskenään ristiin. Esimerkiksi testitulokset ja rokoteaikataulut vaikuttavat lähtöpäivään ja sitä kautta karanteenivaraukseen, jota ilman ei saa tuontilupaa, jota ilman ei voi tehdä lentovarauksia jne jne... Toisaalta juuri arvioidun lentopäivän pohjalta täytyi kuitenkin aikatauluttaa koko homma.

Energiaa kului myös erilaisten dokumenttien ja liitteiden hankkimiseen. Muun muassa tuontilupaa varten tarvittiin useampi erilainen todistus koiran saamista hoidoista, rabiestiedot sekä vakuutus, ettei koira kuulu tiettyihin taistelurotuihin. Jokaisen dokumentin jokaisessa sivussa tuli olla yksityisen eläinlääkäriaseman ohella myös paikallisen virkaeläinlääkärin allekirjoitus ja leima. Toisin sanoen eläinlääkäreitäkin koko projektissa oli kaikkiaan kolme.

Kun Nöpöä hoidettiin Suomessa, hoidin täältä käsin tuontiluvan, karanteenivarauksen sekä matkajärjestelyt Travel Cargo Pet Expressin kanssa. Yksi eniten aikaa vievä asia olikin kommunikointi; sähköposteja kertyi varmaan pitkälle toista sataa. Mutta onneksi nykyaikaisen viestintätekniikan aikana viestiminen oli kuitenkin nopeaa ja ajantasaista, 11 tunnin aikaerosta huolimatta. Haastavinta kaikessa oli saada itse kokonaiskuva kaikesta siitä, mitä piti hoitaa milloinkin, ja millaiset dokumentit tuli olla missäkin vaiheessa täytettynä, ja miten ne taas vaikuttivat prosessin etenemiseen. Tietoa, ohjeita ja dokumenttipohjia on tarjolla paljonkin, muttei ns. yhden luukun periaatteella, vaan tieto piti kalastella useista eri lähteistä. Tässä arvokkaimmaksi avuksi osoittautuikin vertaistuki. Koiria ei Suomesta Uuteen-Seelantiin kovin paljon tuoda (sattuneesta syystä!), mutta onneksi löytyi Hanna-Mari, Jooona ja Sif, joiden hyvien neuvojen pohjalta saimme mekin vihdoin viimein Nöpömme kaikkien sääntöjen mukaisesti uuteen kotimaahan. 


Sykähdyttävä jälleennäkeminen  ja valmistautuminen Nöpön hakemiseen Aucklandista Noan vlogissa: https://www.youtube.com/watch?v=9SVaayFBQbY&feature=share



Jännitys tiivistyy. H-hetki juuri ennen kuin avasimme karanteenin oven Aucklandissa.


Iltalukemista by NZ Ministry of Primary Industries 


Jälleennäkeminen. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Pitkä matka alkamassa: Nöpö valmistautuu reitille Helsinki-Amsterdam-Hong Kong-Auckland


Elintärkeät paperit: lemmikipassi, tuontilupa ja biosecurity clearance (joka oikeuttaa koiralle maan "kansalaisuuden")

Ensimmäinen hankinta: IATA:n (International Air Travel Associationin) hyväksymä kuljetuslaatikko