torstai 21. syyskuuta 2017

Elämää kentän laidalla

Perheessämme ei ole aiemmin juurikaan harrastettu joukkuelajeja. Emme ole siis tottuneet notkumaan kentän laidalla tuulessa ja tuiskussa, ajamaan satoja kilometrejä peleihin tai keräämään joukkueelle rahaa myymällä naapureille ja kollegoille milloin mitäkin sukkia, arpoja tai leivonnaisia.

Tähän tuli muutos kertaheitolla, kun Nelli aloitti hockeyn pelaamisen Uudessa-Seelannissa. (Peli on Suomessa tuntematon, mutta muistuttaa jääpalloa ilman jäätä. Kova pallo, käyrä maila ja pelialustana ”turf” eli tekonurmen tyyppinen pohja). Hockey on täällä suosittu joukkuelaji, kuten myös esimerkiksi Australaissa, Hollannissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Alunperin Nelli pelasi vain koulun omassa sisäisessä 6 joukkueen turnauksessa, eikä ajatus koulun edustusjoukkueesta tuntunut realistiselta tai edes kovin houkuttelevalta. Olihan Nelli vasta aloittanut hockeyn, joten välimatka kisajoukkueen tasolle oli melkoinen. Viikko viikolta Nelli kuitenkin kehittyi ja yllätti ainakin meidät täydellisesti halutessaan kysyä valmentajalta, pääsisikö edustusjoukkueeseen maalivahdiksi. MAALIVAHDIKSI! Vastaus oli luokkaa ”ehdoton ehkä”. Valmentaja ei ollut ihan vakuuttunut, miten joukkueen pienin pelaaja pystyisi riittävästi peittämään isohkoa maalia, ja käyttäisivätkö vastapuolen pelaajat tilannetta härskisti hyväksi ja laukoisivat aina ylärimaan. Todettiin, että Nelli käy edustusjoukkueen harjoituksssa, mutta pelaten muuta positiota kuin maalivahtia. Varsinaisssa peleissä peliaikaa ei uudelle tulokkaalle välttämättä heruisi. Ja näillä mentiin.

Pikkuhiljaa Nelli kuitenkin sai peliaikaa ”inner” positiossa (tavallaan laidalla oleva puolustava hyökkääjä). Muutamassa turnauksessa pääsi sitten maalivahdiksikin. En tiedä kumpaa silloin jännitti enemmän, äitiä vai tytärtä. Mutta Nelli hoiti homman hienosti!!! Koko kausi huipentui kansalliseen 7-8 luokkalaisten jokavuotiseen AIMS Games-urheilutapahtumaan Taurangassa, jossa yli 10 000 lasta kisasi yli 20 eri lajssa. Alunperin oli puhuttu valmentajan kanssa, että tänne ei Nellin todennäköisesti kannata edes lähteä (ja maksaa kallista osallistumismaksua), koska peliaika olisi minimaalinen eikä ainakaan maalivahtina. Lopulta Nelli kuitenkin pääsi joukkueen mukaan, pelasi sekä inner-paikkaa että jakoi maalivahdin pestin joukkueen ”ykkös-maalivahdin” kanssa. Nelli sai myös lisänimen ”Pint Size Goalie” 😊

Tuon kyseisen AIMS-viikon aikana tulikin sitten Tauranga- Whakatane reitti kohtuullisen tutuksi, kun 5 kertaa viikon aikana ajeli tuon 90 km matkan suuntaansa. Mutta ehdottomasti oli sen arvoista! Ja kyllä, oli kylmää ja tuulistakin, mutta se ei haitannut. On ollut hieno seurata lapsen kehittymistä ja intoa harjoitella, sekä sitkeyttä mennä eteenpäin vaikka alku tuntui hankalalta. Muiden pelaajien vanhemmista on tullut tuttuja, kun yhdessä on hytisty kentän laidalla ja jaettu autokyytejä . Kaikkein hienointa on kuitenkin ollut havaita se kokemus, yhteishenki ja kaverisuhteet, jonka joukkue antaa. Iso kiitos menee myös Nellin parhaalle kaverille Jessille, hänen vanhemmilleen sekä omalle opettajalle Mr. Doneylle, jotka omalta osaltaan ovat kannustaneet ja rohkaisseet Nelliä eteenpäin.


Entisen anti-joukkuelaji-ihmisen on kai pakko tunnustaa, että elämä kentän laidalla on sittenkin aika mahtavaa.
Paras kaveri Jess auttaa kypärän kiinnityksessä

Nelli valmistautuu illan peliin AIMS2017-turnauksessa Taurangassa

"Pint Size Goalie" ja taustajoukot. Oma ope ja valmentaja antavat viime hetken ohjeet.

Hieno fiilis hyvin menneen pelin jälkeen. Vaikka tuli tappio 0-1 Northcrossille, tätä pidettiin yhtenä Nellin ja koko joukkueen parhaista peleistä AIMS2017-turnauksessa.  Vasemmalta Jess, Nelli, viime vuoden ihana ope Miss Boswell ja Jenna (punapäiset identtiset kaksoset olivat melkoinen pakkipari)

Joukkueen maskotti Barbara-Nalle oli aina mukana peleissä.

Valmentajan vinkit väliajalla

Penalty corner! Maalivahti ja 4 puolustajaa valmiina.

Hässäkkää maalin edustalla. Meidän joukkue siniturkoosissa.

Whakatane Intermediate School Girls Hockey Team 2017. Vasemmalla Nellin luokan ope Mr. Doney ja oikealla valmentaja Ngamihi Moses. Nelli alarivissä vasemmalla.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin!



5 kommenttia:

  1. Sisulla vaan! Hauskoja nuo opettajat, Mr:t ja Ms:t. Ei vahingossakaan etunimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tässä on erilainen käytäntö kuin Suomessa. Opettajaa puhutellaan ja hänet esitellään yleensä Mr, Mrs tai Ms. Käytännösssä vuorovaikutus opettajien kanssa on kuitenkin yleensä rentoa ja mutkatonta.

      Poista
  2. Hienoa Nelli!! Tsemppiä uuteen harrastukseen!!

    VastaaPoista
  3. Näyttää ihan maahockeyltä. Sitä on harrastettu Suomessa 1900-luvun alusta alkaen. Meillä on maahockeyn naisten ja miesten maajoukkueet sekä aktiivista junioritoimintaa.

    En ole lukenut blogianne tätä juttua enempää, eli en tiedä oletteko siellä jäädäksenne, mutta jos joskus palaatte ja tytär haluaa jatkaa harrastuksen parissa, Suomessa on siihen hyvät mahdollisuudet.

    VastaaPoista