Jos jokin asia auttaa uuteen paikkaan tutustumisessa ja kotiutumisessa, niin arkinen ruokaostoksilla käynti. Olipa sitten muuttanut tai lomamatkalla, ruokaa ja päivittäistavaroita tulee hankittua aika tiuhaan. Tavalliset, arkiset supermarketit ovat myös tavallaan ikkuna paikallisten ihmisten elämään, tapoihin ja ennen kaikkea ruokakulttuuriin. Sanoisin, että paljon rehellisempi katsaus kuin mikään turisteille suunnattu rantabulevardi tai hot shot-ravintolat.
Paikallisten ja eksoottistenkin ruoka-aineiden lisäksi on tietenkin joka marketissa maasta riippumatta tarjolla myös liuta tuttuja ylikansallisten ketjujen tuotteita. Ei hätää lapset, Mars-patukoita, Coca-Colaa ja Nutellaa saa täältäkin. Ja on aika liikuttavaa huomata, että varsinkin lapsiperheet shoppaavat niitä ihan samoja tuotteita kuin itsekin lataisimme kärryyn viikonloppuna Prismassa tai Cittarissa. Joissakin tuotteissa pakkauskoko on täällä isompi, suurperheelle sopiva; kuten yli 2 litran hedelmämehut ja 4 kilon voileipälevite.
On toki havaittu jo paikallisia erikoisuuksiakin. Barbeque-kyltin alla on (näin talvellakin) mittavampi setti valnnanvaraa, joka makuun löytyy grillattavaa. Ja pihvit on ISOJA. Luonnollisesti myös ihan perusmarketissakin on kohtuullisen laaja valikoima viinejä. Ulkomaan tuontien lisäksi tarjolla ovat myös Uuden Seelannin omat tuotteet joka lähtöön: valkoista, punaista, roséta ja kuohuvaa. Näissä hinta-laatu-suhde on kohdallaan. Ja Suomessakin voittoisat Lindauerit löytyvät kaikissa väreissä. Kalasta ja merenelävistä tykkääville NZ tarjoaa paljon. Vielä ei itse olla ehditty tehdä kuin pintaraapaisu, mutta reilun kokoiset (mutta törkeän edulliset) vihersimpukat on sentään jo löydetty.
Tämä blogi kertoo perheemme muutosta ja elämästä Whakatanessa, Uudessa-Seelannissa. Lukijoiksi toivotamme kaikki sukulaisemme, ystävämme, tuttavamme ja kaikki tuttujen tutut, joita kiinnostaa lukea elämästä täällä maailman toisella puolen. #uusiseelanti #uusi-seelanti #newzealand #suomalaiset #ulkomailla #blogi
maanantai 25. heinäkuuta 2016
keskiviikko 20. heinäkuuta 2016
Bush walk
Tänään ohjelmassa oli ensimmäistä kertaa "bush walk" eli vapaasti suomennettuna pensasreitti. Käytännössä termi tarkoittaa valmista kävelyreittiä tai polkua metsässä. Paikallinen metsä on sen verran tiheää ja rehevää, että se oikeastaan muistuttaa viidakkoa. Siellä ei siis juurikaan käyskennellä vapaasti minne sattuu, vaan ainoa järkevä tapa on edetä valmista uraa pitkin. Bush walk-reitit ovat siksi suosittuja ja loistava tapa päästä ihailemaan Uuden Seelannin luontoa.
Meillä oli oppainamme uudet paikalliset ystävämme Katri ja Robyn, joten me täysin noviisitkin uskaltauduimme metsään. Luonto on uskomattoman kaunista, puut ja lehvät taittuvat polkujen ylle ja auringonvalo siivilöityy lehtien lomasta. Valittu reitti oli ns. easy, eli lapsillekin sopiva. Lapset juoksivatkin melkoisen jyrkkää metsäreittiä kevyesti alas ja ylös, mutta perinteiseen suomalaiseen mäntymetsään verrattuna täkäläinen "easy" voi olla yllättävän haastava. Onneksi lastenrattaiden aika on jo meidän perheessä ohi, muutoin tällekään reitille ei olisi mitään asiaa :-)
Reitti laskeutui metsän läpi alas uskomattoman kauniille rannalle, jonne ainut reitti kulkee joko metsän läpi tai vesitse, autolla ei tänne pääse. Suojaisa poukama on kuulemma erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Tällä rannalla hiekka muodostuu miljoonista sileiksi hioutuneista simpukankuorista, ei kivien siruista kuten yleensä. Hieman kauempana on rosoinen kivikko, jonka pinnalla on kiinni hillitön määrä pieniä simpukoita ja kotiloita. Näin laskuveden aikaan pääsimme kävelemään kiville ja bongasimme myös pari meritähteä, jopa harvinaisen 8-sakaraisen! Vuoroveden aikataulu on hyvä olla jotakuinkin tiedossa, sillä joillakin bush walk-reiteillä polku kulkee paikoissa, jotka nousuveden aikaan peittyvät veden alle. Todella hieno päivä, jonka kruunasi pilvettömältä taivaalta paistava aurinko.
Meillä oli oppainamme uudet paikalliset ystävämme Katri ja Robyn, joten me täysin noviisitkin uskaltauduimme metsään. Luonto on uskomattoman kaunista, puut ja lehvät taittuvat polkujen ylle ja auringonvalo siivilöityy lehtien lomasta. Valittu reitti oli ns. easy, eli lapsillekin sopiva. Lapset juoksivatkin melkoisen jyrkkää metsäreittiä kevyesti alas ja ylös, mutta perinteiseen suomalaiseen mäntymetsään verrattuna täkäläinen "easy" voi olla yllättävän haastava. Onneksi lastenrattaiden aika on jo meidän perheessä ohi, muutoin tällekään reitille ei olisi mitään asiaa :-)
Reitti laskeutui metsän läpi alas uskomattoman kauniille rannalle, jonne ainut reitti kulkee joko metsän läpi tai vesitse, autolla ei tänne pääse. Suojaisa poukama on kuulemma erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Tällä rannalla hiekka muodostuu miljoonista sileiksi hioutuneista simpukankuorista, ei kivien siruista kuten yleensä. Hieman kauempana on rosoinen kivikko, jonka pinnalla on kiinni hillitön määrä pieniä simpukoita ja kotiloita. Näin laskuveden aikaan pääsimme kävelemään kiville ja bongasimme myös pari meritähteä, jopa harvinaisen 8-sakaraisen! Vuoroveden aikataulu on hyvä olla jotakuinkin tiedossa, sillä joillakin bush walk-reiteillä polku kulkee paikoissa, jotka nousuveden aikaan peittyvät veden alle. Todella hieno päivä, jonka kruunasi pilvettömältä taivaalta paistava aurinko.
maanantai 18. heinäkuuta 2016
Keskikesästä keskitalveen
Toki on saatu tuntea myös miltä tuntuu Tyyneltä valtamerelta puhaltava tuuli ja termi "rankkasade" on täällä saanut ihan uuden merkityksen! Näillä nurkilla vuotuinen sademäärä kun on n. kaksi kertaa se, mitä Suomessa. Tosin sadepäiviä ei (onneksi) ole mitenkään erityisen paljon, vaan kun sataa - niin sitten myös sataa. Vastaavasti myös aurinkoisia päiviä on täällä pohjoissaaren pohjoisrannalla Bay of Plentyn hujakoilla kaksi kertaa niin paljon kuin Suomessa. Vertailun vuoksi: Whakatane sunny days/yr: 260, Helsinki sunny days/yr: 130.
Somen ja kotimaan uutisten välityksellä on tullut käsitys, että kulunut heinäkuu ei varsinaisesti ole ollut ihan parhainta kesäsäätä Suomessa. Tänä vuonna ainakin vaihto keskikesästä keskitalveen on siis ollut varsin onnistunut ajoitus :-)
lauantai 2. heinäkuuta 2016
Minne tuulet vie - elämää Uudessa-Seelannissa
Tänään on tullut kuluneeksi tasan viikko siitä, kun saavuimme Uuden Seelannin Whakataneen. Tarkalleen ottaen olemme täällä pohjoissaaren pohjoispuolella, Bay of Plenty-lahden rannalla sijaitsevassa pikkukaupungissa.Viikon aikanakin on tapahtunut paljon; on ihmetelty loputtomiin jatkuvaa hiekkarantaa ja Tyynen meren aaltoja, hankittu lasten koulupuvut, käyty tutustumassa kouluihin, hankittu uudet sim-kortit puhelimiin ja koeajettu tila-autoja.
Vaikka olemme täällä toisella puolella maapalloa, netti onneksi mahdollistaa yhteydenpidon Suomeen suht edullisesti ja vaivattomasti. Kunhan vain se nettiyhteys ylipäätään toimii! Aina sen suhteen ei ole mennyt ihan kuin Strömsössä, missä on suomalaisittain hieman opeteltavaa.
Minne tuulet vie-nimi blogissa juontaa juurensa Yö-yhtyeen samannimiseen biisiin. Kun muutto-asia tuli perheessämme keväällä ajankohtaiseksi, kolahtivat kyseisen biisin kertosäkeen sanat jotenkin erityisesti (vaikka biisi itsessään kai kertoo myttyyn menneestä parisuhteesta). Niinpä siitä tavallaan tuli "meidän biisi". Blogin nimeksi sitä keksi ehdottaa hyvä ystävämme. Kiitos Maarit, tämä siitä sitten tuli!
Mitä tapahtuu jos lähden
minne tuulet vie
Sinne mis on puhtaan taivaan alla uusi tie
Mitä tapahtuu jos lähden
tuntemattomaan
Loppuuko maailma siihen, vai alkaako vaan uudestaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)