Jokainen meistä
katselee, havainnoi ja dokumentoi ympärillä olevaa maailmaa omalla tavallamme.
Näin sosiaalisen median aikakaudella tallennamme elämää ja huomioitamme siitä
kuka minnekin kanavaan ja formaattiin. Me aikuiset kiinnitämme huomiota
todennäköisesti ihan eri asioihin kuin lapset. Lasten ottamien kuvien ja
videoiden kautta opit myös heistä paljon; mitkä asiat kiinnittävät heidän
huomionsa, mitkä ovat kauniita tai muuten vaan niin siistejä, että ne pitää ehdottomasti
jakaa muille. Tämän huomasimme konkreettisesti jo jokin aikaa sitten kun isommat
lapset siirtyivät Instagramin käyttäjiksi; yksi kuva todellakin kertoo enemmän
kuin tuhat sanaa.
Elämämme
dokumentointi Uudessa-Seelannissa nousi äskettäin ihan uudelle tasolle, kun Noa
aloitti videoblogin. Idea tähän tuli YLEn Summeri-ohjelmasta,
jossa etsittiin ulkomailla asuvia lapsia ja nuoria vlogaamaan elämästään ja arjestaan
Suomen ulkopuolella. No se Summerin hakuaika tuli hieman liian nopealla
aikataululla juuri muuton jälkeen, mutta idea jäi kytemään. Hankittuaan
tripodin ja vedenkestävän kuoren puhelimeensa Noa oli valmis aloittamaan. Tärkeää
oli myös päättää, vlogatako suomeksi vai englanniksi. Nopeasti Noa totesi, että
jos videoille haluaa yhtään suomen kielialueen ulkopuolisia tilaajia,
kielivalinta on selvä. Eikä se nyt varsinaisesti haittaakaan englannin
oppimisessa.
Nyt näitä cooleja
vlogi-videoita on kertynyt jo kolme; on kuvaa altaan pinnan ylä- ja alapuolelta,
entisestä ja nykyisestä asunnosta, pari ruoanlaittosessiota sekä isän ja pojan
erittäin rivakkaa grillin kokoamista. Tässä elämää maailman toisella puolen nuoremmen
polven silmin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti