keskiviikko 24. elokuuta 2016

Oman kylän tyttö toi Riosta mitalit


Uudelle-Seelannille kultaa (200 m) ja pronssia (500 m) Rion olympialaisissa melonut Lisa Carrington on täällä Whakatanessa paikallinen urheilujulkkis. 27-vuotias Carrington http://www.olympic.org.nz/athletes/lisa-carrington/  on jo nyt saavuttanut urallaan varsin paljon, ja toi kultamitalin myös ensimmäisistä olympialaisistaan neljä vuotta sitten Lontoosta. Omalla asuinalueellamme Ohope Beachilla on Lisan kunniaksi nimetty Carrington Lane, ja kultamitalin varmistuttua katukylttiin oli kiinnitetty nippu kultaisia ilmapalloja, kuten myös muualle Whakatanen kaupunkiin. Uusiseelantilainen ANZ-pankki on yksi Lisan pääsponsoreista, joten nyt myös pankkiautomaateilla on kultaiset plakaatit juhlistamassa sekä Lisan että muun NZ:n olympiajoukkueen saavutuksista Riossa.

Ja mikäpä on juhlistaessa 18 olympiamitalia, joista 4 on kultaa, 9 hopeaa ja 5 pronssia! Aika mieletön saavutus 4,4 miljoonan kansalaisen maalle. Uusi-Seelanti oli mitalitaulukossa 19. sijalla, mikä sekin on erinomainen tulos, mutta maa on ihan kärkikahinoissa kun suhteuttaa mitalit väkilukuun. Urheiluhullu kansa sai mitä halusi ja kaunis God Defend New Zealand https://www.youtube.com/watch?v=_dPcj_aC8fk kuultiin Riossa useaan kertaan maan lipun noustessa keskimmäiseen salkoon.

Samaan aikaan toisaalla: Suomessa käydään katkeraa jälkipyykkiä historian huonoimmasta tuloksesta olympialaisissa. Mene ja tiedä sitten, mitä pitäisi suomalaisessa urheiluskenessä tapahtua, mutta näiden kisojen perusteella Kummolan http://yle.fi/urheilu/3-9110320  peräänkuuluttama ns. Uuden-Seelannin malli ei liene yhtään huono idea. Tätä konseptia, jossa resurssit keskitetään vain tiettyihin lajeihin (joista menestystä on ylipäätään ihan aikuisten oikeasti odotettavissa) toteutti käsittääkseni reilun viiden miljoonan asukkaan Tanska, jonka joukkue toi Riosta 15 mitalia. Tämä on maan paras mitalisaalis olympialaisista sitten vuoden 1948. Ei paha.    https://en.wikipedia.org/wiki/Denmark_at_the_2016_Summer_Olympics 

Suomalaisista urheilijoista iso osa alisuoriutui jälleen kerran arvokisoissa, joka on käsittämätöntä. Me penkkiurheilijat ollaan armottomia, mutta pakostikin miettii, onko suomalaisten veronmaksajien rahoilla mielekästä maksaa näin isoa porukkaa kisoihin. Ja jos edes urheilujohtajat eivät halunneet asettaa mitalitavoitteita, niin sekin kertoo osaltaan aika karua kieltä.


Huoh... Lähden Carrington Lanelle katsomaan, vieläkö kultaiset ilmapallot on ehjiä.







6 kommenttia:

  1. Jee, nyt vasta huomasin etsiä bloginne internetin syövereistä! Ihanaa lukea havaintojanne, jäämme odottamaan lisää! Mitä tulee olympialaisiin, itse olin vain tyytyväinen, ettei mitaleita tullut sen enempää - paljon vähemmän kohkaamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Teija! Hienoa että löysit tänne :-) Säännöllisen epäsäännöllisestihän tätä on nyt tullut päiviteltyä, mutta tavoite on että olis kuitenkin tasaisesti seuraajille jotakin uutta luettavaa. Terkkuja Järvenpäähän :-)

      Poista
  2. Törmäsinpä blogiisi ja heti jäin koukkuun.
    Meillä mitä todennäköisemmin tulossa nyt muutto lasten kanssa Uuteen-Seelantiin joten ahkerasti yritän surffailla kokemuksia miten lapsiperheen arki siellä lähtenyt sujumaan. Toivottavasti jaksatte päivitellä blogia tiuhaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Johanna! Somen kautta löytyy tosiaan yhtä sun toista täsmäjuttua, vaikka sitten lapsiperheen muutto Uuteen-Seelantiin :-) Kuten jo Facessa totesin, meillä oma muutto tuoreessa muistissa kun vasta juhannuksena tultiin. Arki on kuitenkin arkea lapsiperheessä, ihan sama missä ollaan, joten aika nopeasti ollaan saatu omat kuviot siltä osin rullaamaan. Ola vaan yhteydessä jos/kun tulee kysyttävää.

      Poista
  3. Tervetuloa etelaiselle pallonpuoliskolle! :) Mie kirjottelen taalta Hamiltonin nurkilta noin 10 vuoden NZ kokemuksella (http://blogit.savonsanomat.fi/kaanhisteluja/) Pistahan viestia jos ootte Waikaton suunnnilla liikkumassa - meillon minihevosia jotka tuntuu olevan aika hitti lasten keskuudessa!

    VastaaPoista
  4. Moikka! Sori kun kesti vastaaminen kommenttiisi aikas kauan. Hienoa että täällä päin maailmaa meitä muitakin suomalaisia :-) Mielllään tullaan jossain vaiheessa moikkaamaan. Minihevosia, iik en kestä! (Äidillä ja tyttärellä hepat syndäntä lähellä!). Samoin jos haluatte tänne Whakatanen suunnalle tulla nauttimaan Ohope Beachista (the best loved beach in NZ sanoo mainoskyltti) niin tervetuloa!
    p.s. Hauska ploki sulla!!

    VastaaPoista