sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Vuokra-asunto-lotossa saatiin voitto kotiin!



Viikko sitten perjantaina muutimme uuteen, pidempiaikaiseen kotiin. Tähän saakka olimme asuneet väliaikaisesti resort-tyyppisessä majoituksessa, jossa nautimme toki esteettömästä näköalasta merelle, uima-altaista ja tenniskentistä, mutta joka ymmärettävästi ei olllut hinnaltaan ihan realistinen vaihtoehto pidemmän päälle. Whakatane- Ohope-akselilla isohkoja perheasuntoja on erittäin niukasti tarjolla vuokralle, niinpä tämä oli ainoita kesäkuun lopussa vapaana olevia asuntoja, jonka työnantaja sai meille buukattua. Onneksi näin off season aikaan Ohope Beach- rannalla sijaitsevien asuntojen vuokrataso on kuitenkin kohtuullinen, jos vertaa joulu-helmikuuhun (kesän lomasesonki), jolloin taaloja saakin laittaa tiskiin moninkertaisesti.

Pian maahantulon jälkeen laitoimme vuokra-asuntohakemukset vireille paikallisiin kiinteistövälitysfirmoihin. Kaikissa otettiin hakemukset kyllä ystävällisesti vastaan, mutta hienovaraisesti vihjailtiin, että saapa nähdä miten käy. Tässä vaiheessa emme ehkä vielä tajunneetkaan, kuinka vähän sopivia vuokra-asuntoja olikaan tarjolla. Myytäviä perheasuntoja on paljonkin, mutta jostain syystä vuokrattaviksi ei juurikaan. Niinpä yhteydenotttoja kiinteistöfirmoista oli tasan yksi. Kävimme katsomassa asuntoa todetaksemme, että ei ole ihan meidän makumme mukainen. Ulkoapäin kivan näköinen asunto oli sisältä jääkylmä, koska lämmitystä ei ole. Lisäksi isohkon talon layout oli niin kummallinen, että neliöt oli hukattu kulmiin ja käytäviin.

Joskus asiat sitten vaan loksahtavat paikalleen. Aiemman asuntomme sukulaisperhe oli tilanteessa, jossa omakotitalo haluttiin nopeasti luotettavalle vuokralaiselle. Totesimme nopeasti, että tässä on potentiaalinen win-win-tilanne ja uusi kotimme. Meille sopivan oloinen talo, jonne saa tuoda myös koiran. Positiivista, sillä lähtäökohtasesti täällä lukee kaikissa vuokrailmoituksissa “no pets”. Sokerina pohjalla asunto sijaitsi samalla tutulla asuinalueella, johon olimme jo ehtineet kotiutua. Vasta hieman myöhemmin olemme tajunneet, kuinka mieletön tuuri tässä kaikin puolin kävikään.


Oman kodin tuntua lisäävät myös omat huonekalut ja muut tavarat. Hassua, miten ruoka maistuu niin paljon paremmalta tutun ruokäpöydän ääressä ja miten uni tulee niin paljon paremmin omassa sängyssä ja omissa lakanoissa. Home sweet home J



Se ihana tunne, kun muuttorekka kaartaa pihalle kyydissä sun OMAT tavarat

Pirtin pöytä uudessa pirtissä

Noan huone ennen...

... ja jälkeen

Tässä riittää suomalaisella ihmettelemistä: sitrushedelmät omasta pihasta!

2 kommenttia:

  1. Ystävämme bloggasivat Ameriikan vuotensa aikana mm. sitruunalimonadin tekemisestä. Ehkä tekin innostutte kokeilemaan? http://lahdentakana.blogspot.fi/search?updated-max=2011-08-09T01:17:00%2B03:00&max-results=15&start=125&by-date=false

    VastaaPoista
  2. Näitä on niin ihana lukea! Kiitos Pirre ja Sami, kun jaksatte kuulumisianne päivittää. Ihanaa, että arki rullaa ja teillä on kaikki hyvin! T: Sanna ja Joel

    VastaaPoista